Kodin apuvälineet

On olemassa erilaisia kodissa käytettäviä kuuntelun apuvälineitä. Ne auttavat seuraamaan televisio- ja radio-ohjelmia, keskustelemaan puhelimessa sekä havaitsemaan ovikellon ja palovaroittimen.

Apuvälineitä

Puhelimen kuuntelu 

Kun keskustelukumppanin kuuleminen tavallisessa lankapuhelimessa on vaikeaa, voi laitteen vaihtaa vahvistinpuhelimeen tai siihen voi liittää pienen erillisen puhelinvahvistimen.

Vahvistinpuhelin / vahvistinpuhelin.gifVahvistinpuhelimessa puheäänen voimakkuuden voi säätää kuulolleen sopivaksi.

Ulkoinen puhelinvahvistin on irrallinen puheääntä voimistava laite. Se liitetään puhelimen ja kuulokkeen väliin.  

Useimpiin matkapuhelimiin voi saada lisävarusteena kuulemista parantavan induktiosilmukan. Sen avulla puhelinta voidaan käyttää kuulolaitteen ollessa T-asennossa. Pienoissilmukka asetetaan kaulan ympäri tai kojekorvan taa ja yhdistetään matkapuhelimeen. Silmukka välittää äänen puhelimesta käyttäjän korvassa olevaan kuulolaitteeseen, eikä itse puhelinta tarvitse viedä korvalle.

Television ja radion kuuntelu 

Jos kuulonalenema on lievä, voi television ja radion kuunteluun käyttää tavallisia kuulokkeita.

Erityisesti kuulovammaisille suunnitelluissa kuulokkeissa on äänenvahvistuksen säädin, josta säädetään äänen voimakkuus sopivaksi kummallekin korvalle erikseen. Ääni voidaan siirtää myös langattomasti televisioon tai radioon liitettävästä lähettimestä kuuntelijan vastaanottimeen infrapunavalon (IR-laitteet) tai radioaaltojen (FM- eli RT-laitteet) avulla. 

Kuulokojeen käyttäjä voi hyödyntää radion tai television induktiivista kuuntelua. Induktiojärjestelmissä äänensiirto tapahtuu sähkömagneettisesti. Vaihtoehtoja ovat kaulalla pidettävä pienoisinduktiosilmukka, tuolille sijoitettava tyynysilmukka tai koko huoneen kiertävä kiinteästi asennettu induktiosilmukka.

Myös uusiin digitelevisioihin voidaan liittää erillisiä kuulokkeita ja induktiosilmukoita.

HerätyskelloHälytysäänten kuuleminen 

Ovikellon, puhelimen soiton, palovaroittimen ja herätyskellon äänen havaitsemiseksi on kuulovammaisille suunniteltu erilaisia apuvälineitä tai kokonaisia hälytinjärjestelmiä.

Hälyttymiä tarvitaan, jotta kuulokojeen käyttäjän havaitsisi esimerkiksi palovaroittimen hälytysäänen nukkuessaankin.On olemassa akustisia eli ääneen perustuvia apuvälineitä ja optisia tai tärinähälytin eli näkö- tai tuntoaistiin perustuvia apuvälineitä.

Hälytinjärjestelmiin voi kytkeä useampia äänilähteitä esimerkiksi ovikellon, puhelimen ja palovaroittimen.

Katso myös:
Lisätietoja apuvälineistä löydät eri kuuloalan erikoisliikkeiden verkkosivuilta